Niina Epäilys: Ikääntyneiden liikuntaympäristöjä kehitetään Oulussa käyttäjien kanssa

Liikkua ikä kaikki! Näinhän se on ja sen mahdollistamiseksi tarvitaan monien eri tahojen hyvää yhteistyötä ja onnistunutta yhdyskuntasuunnittelua. Vuoden 2013 alussa Oulun kaupungissa asui  25 038 yli 65-vuotiasta, mikä on 13 % koko väestöstä. Väestöennusteen mukaan yli 65 -vuotiaiden määrä ja osuus kasvavat edelleen Oulussa. Vuonna 2023 heitä ennustetaan olevan 38 084, mikä on noin 18 % koko väestöstä. Määrällisesti kasvua on 13 036 henkilöä, mikä merkitsee prosentuaalisesti 5 % kasvua heidän osuudessaan koko väestöstä.

Oulussa apulaiskaupunginjohtajan asettama työryhmä kartoitti ikääntyneille soveltuvien liikuntaympäristöjen tilannetta uuden Oulun alueella, teki etenemissuunnitelmaa ikääntyneiden liikuntaympäristöjen kehittämiseksi erityisesti lähiliikuntapaikkojen ja nykyisten hyvien käytäntöjen näkökulmasta sekä mietti keinoja liikuntaympäristöjen saavutettavuuden näkökulmasta myös vähän liikkuvien ja toimintakyvyltään erilaisten ikäihmisten kannalta. Ohjaavina viitekehyksinä huomioitiin Oulun kaupungin ikääntymispoliittisten linjausten 2010 - 2020 sekä Ikäihmisten liikunnan kansallisen toimenpideohjelman (OKM 2011) linjaukset. Työryhmä halusi kuulla myös ikääntyneiden omia näkemyksiä ja mielipiteitä liikuntaympäristöjen kehittämiseksi.

Selvitys osoitti, että ikääntyneiden palveluketjujen ja yhtenä sen osana liikuntamahdollisuuksien edistämiseksi Oulussa on tehty jo paljon toimenpiteitä. Näillä toimenpiteillä on lisätty myös muiden liikkumismahdollisuuksia mm. esteettömyyden osalta. Palvelujen tuottaminen rakentuu osaksi kestävän kehityksen mukaista yhdyskunta- ja palveluverkostorakennetta, jossa huomioidaan palvelujen sijoittumisen ohella mm. joukkoliikenne sekä arjen ympäristön esteettömyys ja turvallisuus liikkumisen edistämiseksi.

Ikääntyneiden liikuntaympäristöjen kehittämiseksi toteutettiin ikääntyneiden osallistamista sähköisesti ja kasvokkain erilaisissa ikäihmisten kohtaamistilanteissa. Otakantaa.fi palvelussa oli avoinna keskustelu ja kysely ikääntyneiden liikuntaympäristöjen kehittämiseksi Oulussa ja Oulun seudun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikön kanssa tuotettiin selvitys ikäihmisten liikkumiskyvystä, liikkumismieltymyksistä ja odotuksista sekä toiveista. Tietoa tuotettiin sekä kirjallisesti että erilaisilla haastatteluilla, jolloin saatiin kokemustietoa siitä, miten ikäihmisten mahdollisuus liikkua omassa elinympäristössään toteutuu ja millaisia ehdotuksia heillä on liikuntaympäristöjen ja niiden saavutettavuuden kehittämiseksi Oulussa. Tutkimukseen osallistui yhteensä lähes kolmesataa ikäihmistä oman yhteydenoton, kotisairaanhoidon, katuhaastattelujen ja ryhmähaastattelujen kautta.

Ikääntyneillä itsellään ei ollut mitenkään mahdottomia toiveita liikuntaympäristöjen osalta. He eivät kaivanneet erityisiä rakennettuja liikuntapaikkoja tai uusia liikuntalaitoksia. Ikääntyneiden omaan kokemustietoon perustuvat kehittämisehdotukset liittyivät arkiliikuntaan, lähiympäristön houkuttelevuuteen ja turvallisuuteen, kulkuyhteyksiin ja kuljetuksiin, kunnossapitoon, liikuntakaveriin tai vastaavaan sekä tiedottamiseen. Ikääntyneiden liikuntaympäristöissä korostuivat lähellä kotia olevat mahdollisuudet sekä erityisesti omaehtoista liikkumista mahdollistavat olosuhteet ja -palvelut (mm. kevyenliikenteenväylät, levähdyspenkit, kuntoreitit, hiihtoladut, kuntoilupuistot, puistojumpat, vesijumpat jne.) Ikääntyneet kokivat erittäin merkitykselliseksi, että työryhmässä oltiin kiinnostuneita heidän omista näkemyksistään ja että heidät otettiin mukaan kehittämistyöhön. Liikkumista vaikeuttavina tekijöinä koettiin liukkaus, kipu, kotona viihtyminen, sairaus, väsymys, kaatumisen pelko, turvattomuus ulkona, saattajan puute, levähdyspaikkojen vähyys ja kuljetuspalvelujen puute.

Ikääntyneet ovat ikäryhmänä sellainen, jossa on hyvin erilaisia tarpeita ja palvelujen käyttäjiä. Liikkumisen edistämisessä on kyse myös omasta asenteesta ja halusta. Siksi liikuntaympäristöjen mahdollistamisessa on erityistä merkitystä asenteisiin vaikuttamisella, tiedottamisella ja valistamisella, jolloin tarvitaan entistä aktiivisempaa, monimuotoisempaa ja kohdennetumpaa tiedottamista sekä kuntalaisille itselleen että palveluntuottajien välillä. Ongelmaksi selvityksen perusteella näyttikin muodostuvan ikääntyneisiin kohdennettujen palvelujen sirpalemaisuus ja pirstaleisuus. Palvelujen, liikuntamahdollisuuksien ja avustajaverkoston osalta tarvitaan tehostettua koordinointia, johon pyritään vastaamaan myös Oulun palvelumalli 2020 liittyen tehdyllä päätöksellä siirtyä elämänkaarimalliin, jolloin kaikki ikääntyneisiin suunnatut palvelut kootaan yhteen yli perinteisten hallintokuntarajojen.

Liikunnan edistäminen ei ole koskaan liian myöhäistä, vaan siihen panostamisella tuotetaan elinvoimaa, hyvinvointia ja toimintakykyä myös ikääntyneiden kohdalla. Päämääränä on ikääntyneiden hyvinvointi, elämänlaatu ja toimintakyvyn edistäminen turvallisen ja liikkumiseen aktivoivan elinympäristön, liikunnallisen elämäntavan omaksumisen tukemisen ja liikuntaan aktivoivien erilaisten toimenpiteiden ja liikuntapalvelujen kautta.

Niina Epäilys

Kirjoittaja on liikuntajohtaja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluissa