Pasi Haapakorva: Lapsi pyörän kyytiin

Lapsen kuljettaminen pyörällä on järkevää samoista syistä kuin muukin pyöräily: pyöräily on itsenäistä, terveellistä, puhdasta, mukavaa ja kaupungin sisällä muutamien kilometrien matkoilla autoilua nopeampaa. Pyörä vie ovelta ovelle. Kyytiläiseen terveysvaikutukset eivät ulotu, mutta laatikkopyörän kyydissä vaihtuvien maisemien tarkkailu on helppoa ja jännää. Vanhempana toivon tietysti, että lapsestani kasvaa fiksu liikkuja. Kokenut laatikkopyöräilijä ja tavarafillari.fi-sivuston perustaja/ylläpitäjä/päätoimittaja Teppo Moisio kertoo, että muutaman vuoden ikäinen lapsi oppii laatikkopyörän kyydissä liikennesääntöjä. Auton takapenkiltä aistiyhteys ympäröivään maailmaan jää rajalliseksi.

Useimmat taitavat kuitenkin vain haluta vähentää autoiluaan, tai autoa ei ole. Meidän arjessamme laatikkopyörä tekee auton tarpeettomaksi. Toisissa perheissä pyörän avulla voidaan toinen auto myydä pois tai jättää ostamatta. Julkinen liikenne ei kuljeta joka paikkaan, kävelemällä ei välttämättä kovin kauas viitsi lähteä, mutta pyörällä on kätevää polkaista vaikka kolmen kilometrin päähän leikkipuistoon. Ihan vaan vaihtelun vuoksi. Laatikkopyörän kyytiin ja isompiin peräkärryihin mahtuu lapsien lisäksi viikonlopun ruokaostoksetkin.

Lapsien kuljettaminen pyörällä siis onnistuu. Välineitä on monenlaisia ja jokaiselle löytyy laajasta valikoimasta mieluisa tapa kuljettaa lastaan. Laki sallii polkupyörällä kahden enintään kuusivuotiaan lapsen kuljettamisen turvaistuimissa, jos kyse on kaksipyöräisestä polkupyörästä. Muunlaisia polkupyöriä tai välineitä, kuten peräkärryä tai kolmipyöräistä laatikkopyörää, koskee vain sääntö, jonka mukaan enempää ei saa kyytiin ottaa kuin mille pyörä on rakennettu. Laatikkopyörän kyytiin mahtuu helposti vaikka neljä lasta. Kuulostaako raskaalta? Laatikkopyöriä myydään sähköavusteisinakin.

Me päädyimme laatikkopyörään. Valinnan teimme kaksi- ja kolmipyöräisen välillä. Pidimme kolmipyöräisen vakaata etenemistä hitaassa vauhdissa ja etenkin liukkailla talvikeleillä kaksipyöräisen rivakampaa vauhtia tärkeämpänä. Märkä peilijää tai jäätyneet urat eivät matkantekoa estä. Oikeastaan eniten valintaa helpotti käytetyn pyörän löytyminen, koska uusissa pyörissä valinnanvaraa oli jo silloin melko paljon ja nykyään vielä enemmän.

Me hankimme pyörämme lapsemme ollessa viisi kuukautta vanha. Tarkoituksenamme oli hankkia pyörä viimeistään kesäksi, vaikka laatikkopyörillä on kuljetettu pienempiäkin vauvoja. Autokäyttöön tarkoitettu turvakaukalo kiinnittyi tukevasti pehmusteen päälle laatikon pohjaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin lapsi istui jo laatikkopyörän omalla penkillä, tosin hieman tuettuna. Kaukalon kiinnittämiseen ja penkille siirtymiseen olemme saaneet hyvät neuvot tavarafillari.fi-sivuston keskustelupalstalta.

Merkittävin ero peräkärryyn on kenties se, että peräkärryssä lapset ovat kuljettajan takana, laatikkopyörässä edessä. Lapset ja muu kuorma ovat koko ajan näkösällä ja myös jutustelu onnistuu. Toki laatikkopyörän kyytiin mahtuu tavaraa huomattavasti enemmän kuin peräkärryn kyytiin. Me olemme kuljettaneet pyörällä eri kertoina muun muassa toista polkupyörää, kokonaista kiikkutuolia ja osiin purettua kirjahyllyä. Toisaalta peräkärry on huomattavasti halvempi.

Tavallisella polkupyörällä ajamiseen verrattuna rakennettu ympäristö näyttäytyy hieman erilaisena. Laatikkopyörä on melko raskas, kolmipyöräisemme kuivapaino on noin 35 kiloa, joten se ei kulje ketterästi korkeiden tai terävien kanttikivien yli. Tavallisella pyörällä ajaessani tuskin huomaankaan, kun nykäisen ohjaustangosta etupyörän kanttikiven yli ja nostan takapuoltani penkistä takarenkaan kohdalla. Laatikkopyörällä ei auta kuin hidastaa reilusti vauhtia. Tällaisia korkeita tai teräviä kanttikiviä on kaikkialla. Joskus pyörätie on niin huonossa kunnossa, että samankaltaisia hidasteita on muutaman metrin välein. Kolmipyöräisen laatikkopyörän renkaat kulkevat kolmessa eri urassa, joten leveiden vaurioiden väistäminen on usein mahdotonta, etenkin jos tiellä on myös vastaantulijoita.

Toinen kolmipyöräisen erikoisuus on se, että se kallistuu tien mukana. Muutamissa paikoissa pyörätien ja ajoradan risteykseen on rakennettu kalteva viiste. Risteyksissä katse olisi hyvä pitää muissa tielläliikkujissa, mutta osa risteyksistä tuntuu lähinnä esteradoilta, joten huomio kiinnittyy pikemminkin varovaiseen etenemiseen.

Laatikkopyörille tarkoitettujen parkkipaikkojen puute ei ole meitä häirinnyt, koska kolmipyöräinen pysyy ihan omillaankin pystyssä. Parkkipaikan puuttuminen tarkoittaa tietysti, että pyörä parkkeerataan sinne mihin se sattuu mahtumaan, usein kauas pyöräparkeista. Esimerkkejä hyvistä laatikkopyörien parkkipaikoista löytyy Tanskasta ja Hollannista, missä tällaiset pyörät ovat paljon yleisempiä. Jos sellaisia Rotuaarilla olisi, kyllä me niitä käyttäisimme.

Vaikka kanttikivet, tien vauriot ja kaltevat pinnat hieman ärsyttävätkin, pyöräily lapsen kanssa on aivan mahtavaa. Lapsemme on pian 1,5 vuotta vanha ja on jo jonkin aikaa kiinnittänyt pyörän kyydistä enemmän huomiota ympäristöön ja muihin liikkujiin. Hän innostuu erityisesti vastaantulevista koirista ja muista eläimistä. Kommentteja kyydistä ei ole vielä kuultu sanojen puuttuessa, mutta eiköhän jutustelu kesän mittaan muutu yksisuuntaisesta kaksisuuntaiseksi. Sitä odotamme innolla.

Tapanamme on ollut tervehtiä muita laatikkopyörillä liikkuvia, kun heitä vastaan tulee. Tänä keväänä laatikkopyöriä on nähty liikenteessä yhä useammin ja uskallan veikata, että niiden määrä tulee lisääntymään vielä monen vuoden ajan. Se on minulle ilon aihe.

 

Pasi Haapakorva (teksti ja kuvat)
Kirjoittaja on Oulun polkupyöräilijät OUPO ry:n hallituksen jäsen