Taustaa: Miksi liikunta osaksi yhdyskuntasuunnittelua?

Tälle sivulle on koottu taustatietoa liikunnan vaikutuksista ja merkityksistä:

  • Yhteiskuntatalouden näkökulma
  • Liikunnan ja elinympäristön välinen yhteys
  • Ympäristön ominaisuuksien merkitys liikkumiselle
  • Liikunnan ja urheilun ympäristövaikutukset

Yhteiskuntatalouden näkökulma

Liikunnalla on itseisarvoinen merkityksensä yksilölle, mutta sen merkityksen ja painoarvon huomioiminen yhteiskunnassa tapahtuu välillisten, erityisesti taloudellisten, vaikutusten kautta.

Nuoret aikuiset lihovat, koska arkiliikunnan määrä on vähentynyt. Keskimääräinen energiansaanti ei ole lisääntynyt, vaikka roskaruoan kulutus on lisääntynyt. Lihavuudesta kertyy yhteiskunnalle tupakointiakin suuremmat kustannukset. Lihavuudesta johtuvien sairauksien hoitoon tarvitaan Suomessa 1200 sairaalapaikkaa, yhden isohkon keskussairaalan verran. Lihavuuden takia töistä ollaan poissa 340 000 päivää vuodessa. Terveydenhuollossa lihavuuden hoitoon kului vuonna 2004 rahaa 188 miljoonaa euroa. Sairauspäivärahoja ja työkyvyttömyyseläkkeitä maksettiin samana vuonna 75 miljoonaa euroa. (Helsingin Sanomat)

Esimerkiksi liikkumattomuuden taloudellisesta merkityksestä voidaan ottaa aikuisiän diabetes. Kansanterveysbudjetista menee noin 13 prosenttia tyypin 2 diabeteksen välillisiin ja välittömiin kuluihin, ja prosenttiosuuden arvellaan nousevan 20:een viiden vuoden sisällä. Vuonna 1997 Suomessa oli 160 000 diagnosoitua tapausta, 50 000 sairasti tietämättään ja 300 000:lla oli vakava riski sairastua. Potilaiden määrän arveltiin kasvavan 70 prosenttia vuoteen 2010 mennessä eli 300 000 diabeetikkoon. Vuonna 2005 näytti siltä, että ennuste toteutuu. Hoitokustannukset tulevat olemaan noin 1,7 miljardia euroa vuodessa. Uusin kartoitus paljastaa, että yli 45-vuotiaista miehistä lähes puolella on diabetes tai sen esiaste ja naisista joka kolmannella. Yli 45-vuotiaita suomalaisia on lähes 2,3 miljoonaa, joista lähemmäs 900 000 sairastaa tai on vakavassa riskissä sairastua aikuistyypin diabetekseen (Valtakunnallisen diabetesohjelman...). Tärkeimmät syyt diabeteksen lisääntymiseen ovat liikapainon yleistyminen, vähäinen liikunta ja väestön vanheneminen.

Liikkumattomuuden osuudeksi arvioidaan vähintään 25 % uusien 2-tyypin diabestapausten ilmenemisestä. Liikunnan lisäämisellä voitaisiin diabeetikkojen määrän kasvua pienentää merkittävästi ja tätä kautta saavutettavat hoitokustannusten säästöt voisivat olla vähintään kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Yhdysvalloissa on tutkittu, että liikuntaa harrastamaton henkilö aiheuttaa liikuntaa harrastavaan henkilöön verrattuna yhteiskunnalle maksettavaksi elinaikanaan yli 11 000 euroa suuremmat menot suurempina sairauskuluina ja pienempinä verotuottoina - vaikka liikuntaa harrastavan henkilön pidemmästä eliniästä johtuvat suuremmat eläkekulut otetaan menoina huomioon. Suomen tilanteeseen siirrettynä tämä tulos merkitsisi, että riittämättömästä liikunnasta aiheutuvat yhteiskunnalliset kustannukset olisivat vähintään 17 miljardin euron suuruusluokkaa. (Kuntaliitto)

 

Liikunnan ja elinympäristön välinen yhteys

Liikunnalla ja ympäristöllä on kolmitahoinen yhteys keskenään: Liikunta ja urheilu vaikuttavat ympäristöön, ympäristöongelmat vaikuttavat liikunnan harrastamiseen ja urheilijoiden terveyteen, liikuntakulttuurilla on merkitystä ympäristökasvattajana (Suomen Liikunta ja Urheilu).

 

Ympäristön ominaisuuksien merkitys liikkumiselle

Yhdyskuntarakenne ja -suunnittelu on nostettu esille eräänä keskeisenä liikkumista selittävänä tekijänä. Ihmisten arki voidaan nähdä sarjana erilaisia toimintoja, jotka sijoittuvat eri paikkoihin ja toteutuvat vuorokauden eri aikoina. Liikkuminen toteutuu eri määränpäiden välillä. Suurin osa tekemistämme matkoista ovat ns. rajattuja matkoja, esimerkiksi työ- ja koulumatkoja, jolloin sekä aika että paikka ovat 'kiinteitä' (Vilhelmson 1999, 175-185). Yhdyskuntarakenteen oletetaan vaikuttavan suoranaisimmin juuri rajattuihin matkoihin (Naess 2005, 167-257).

Yleisesti oletetaan, että tiivis yhdyskuntarakenne mahdollistaa hyvät joukkoliikenneyhteydet ja ohjaa ihmisiä liikkumaan kävellen ja pyöräillen. Fyysisen ympäristön ja ihmisten liikkumistapavalintojen yhteyden tutkiminen ei kuitenkaan ole helppoa, koska yhdyskuntarakenteellisten ominaisuuksien vakioiminen mitattaviksi muuttujiksi on hankalaa. Tiiviydellä on vaikutusta liikkumista muokkaavana tekijänä, vaikka se ei aina näytä vaikuttavan liikkumistapaan. Tiiviyden lisäksi on muita yhdyskunnan ominaispiirteitä, jotka vaikuttavat liikkumiseen.

"Kotikuja – Liikkumisen valinnat tiiviillä pientaloalueella"-tutkimuksessa todettiin, että tiiviillä pientaloalueilla asukkaat voivat olla keskimääräistä vähemmän riippuvaisia auton käytöstä (Kotikuja, 82). Heidän liikkumisvalintansa olivat lähempänä pääkaupunkiseudun rivi- tai kerrostaloasukasta kuin keskimääräistä omakotiasukasta. Pelkkä tiiviys ei kuitenkaan tukenut vähäistä autoilua, merkittävämpiä seikkoja olivat sijainti ja hyvä palvelutaso (lähikauppa alle 500 metrin etäisyydellä).

Cervero (2003) on havainnut, että asukkaiden liikkumiseen kävellen tai pyöräilyyn vaikuttaa ennemminkin yhdyskuntarakenteen monipuolisuus kuin tiiviys. Kävelyn ja pyöräilyn on myös todettu lisääntyvän, mikäli maankäyttö on monipuolista, katuverkosto yhtenäinen ja hyväkuntoinen. Tiiviys on eräänlainen katalysaattori, joka tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia liikkumiseen. Handyn (1996) mukaan tiiviys vaikuttaa autolla liikkumiseen seuraavasti:

  • Korkea tiiviysaste vähentää toteutuvien matkojen kokonaismäärää, auton käyttöä, energian kulutusta ja vähentää matkustamiseen käytettävää aikaa.
  • Toimintojen sekoittaminen vähentää hieman auton käyttöä.
  • Työpaikkojen hajauttaminen ja sijoittaminen esikaupunkialueille johtaa lyhyempiin työmatkoihin, mutta lisää auton käyttöä.
  • Julkisen liikenteen kasvattaminen vähentää auton käyttöä.
  • Monikeskustainen kaupunkirakenne laskee tehokkaimmin liikenteen energian kulutusta.
  • Suuremmassa kaupungissa tehdään pidempiä matkoja, mutta kaupungin koko yksin ei vaikuta liikennemuodon valintaan.

 

Laajassa amerikkalaisessa tutkimuksessa ilmeni yhdyskuntarakenteen hajanaisuuden yhteys vähäiseen kävelemiseen, liikalihavuuteen ja korkeaan verenpaineeseen (Ewing ym. 2003). Tutkimuksessa arvioitiin yli 200 000 asukkaan terveyttä USA:n kansallisten terveystilastojen pohjalta. Hajanaisuuden mittaamista varten kehiteltiin ns. sprawl index, joka koostui eri muuttujista: 1. asukkaita/pinta-alayksikkö, 2. väljällä esikaupunkialueella asuvien asukkaiden prosentuaalinen osuus, 3. joukkoliikennettä palvelevalla tiiviillä kaupunkialueella asuvien asukkaiden prosentuaalinen osuus ja 4. urbaanien alueiden asukastiheys. Katuverkoston laatua mitattiin kahdella muuttujalla; keskimääräisellä korttelikoolla ja pienten kortteleiden prosentuaalisella osuudella. Tutkimus osoitti, että asuinpaikkakunnan hajanaisuuden lisääntyessä asukkaiden painoindeksi kasvoi ja verenpaine kohosi.

Kaupungin iällä on myös Yhdysvalloissa todettu olevan merkitystä asukkaiden liikkumisaktiivisuuteen. Vanhemmissa kaupungeissa asukkaat kävelevät enemmän kuin uudemmissa. Näissä ennen vuotta 1983 rakennetuissa kaupungeissa lapset kävelevät nelinkertaisesti useammin kouluun kuin uudemmilla alueilla. Tuloksia on selitetty koulujen sijoittumisella suhteessa yhdyskuntarakenteeseen, jalkakäytävien olemassaololla ja ylipäätään kevyttä liikennettä suosivalla liikennesuunnittelulla, tiheämmällä katuverkolla sekä erilaisia maankäyttömuotoja, kuten työpaikkoja ja asumista yhdistävällä yhdyskuntarakenteella. (Kyttä, Kahila 2006, 39)

Monissa tutkimuksissa ongelmana on ollut ns. self selection-asetelma. Esimerksi vertailtaessa kahta erilaista asuinaluetta ja niiden asukkaiden liikkumistottumuksia, jää epäselväksi, ovatko ihmiset alun perin hakeutuneet asumaan alueille, jotka mahdollistavat heidän liikkumistottumuksensa ja arvonsa (esim. autoilun). Tällöin tutkimustuloksena näyttäytyvien liikkumistapaerojen taustalla olisivat enemmänkin eroavat asenteet kuin yhdyskunnan rakenteen vaikutus. Vuonna 2003 tehdyssä tutkimuksessa (Krizek 2003, 265-281) seurattiin tiettyjä kotitalouksia, jotka muuttivat asuinalueelta toiselle. Asukkaiden liikkumistottumuksia seurattiin myös jo ennen muuttoa; tutkittavat täyttivät liikkumispäiväkirjaa ennen ja jälkeen muuton. Alkuperäinen ja uusi asuinalue analysoitiin tiiviyden, maankäytön monipuolisuusasteen ja korttelikokoa mittaavien muuttujien avulla. Näin muodostettiin ns. neighborhood accessibility-käsite. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että muutto alueelle, jossa 'saavutettavuus' parani, mm. vähensi merkittävästi asukkaiden autolla ajamia kilometrejä, matkustusmääriä ja toistoa.

Vantaalla tehdyssä tutkimuksessa (Hentilä ja Wiik 2003) mahdollisuus omaehtoiseen liikuntaan asunnon lähiluonnossa nousi merkittäväksi viihtyisyyttä lisääväksi tekijäksi. Yhä kiireisemmässä elämäntavassa ihmiset hakevat virkistysmahdollisuuksia juuri oman asunnon lähellä sijaitsevilta viheralueilta. Tärkeää on, että lähiympäristön laatu vastaa asukkaiden toiveita. Pelkosen ja Tyrväisen (2005) tutkimuksessa korostui luonnonmukaisten viheralueiden arvo ja merkitys asukkaille. Tehokkaasti rakennetuilla alueilla ihmisten mielipaikat sijaitsivat jopa toisen kunnan puolella. Tehokkaasti rakennettujen alueiden asukkailla oli selvästi enemmän vapaa-ajan asuntoja.

 

Kaavio 1. Päätökseen liikkumisesta ja liikkumistavan valinnasta vaikuttavat yhdyskuntarakenteelliset ja yksilölliset tekijät. Mukaillen Kyttä, Kahila (2006, 34).

 

Lasten liikuntaympäristö on aikuisen liikuntaympäristöä suppeampi. Lähes 80 % lasten liikuntakerroista tapahtuu asuinalueella tai sen välittömässä läheisyydessä sekä koulun alueella. Tutkimuksen mukaan ainoastaan vajaa 20 % liikuntakerroista tapahtui virallisissa rakennetuissa liikuntapaikoissa. Luonnonalueet, kuten metsiköt ja pellot ovat lapselle liikunnallisesti houkuttelevia paikkoja. (Virta 2000, 18)

”Suomessa on harvan asutuksen ja jokamiehenoikeuden vuoksi ollut perinteisesti hyvät ulkoilumahdollisuudet luonnossa, eikä asiasta ole tarvinnut kantaa erityistä huolta. Nyt kuitenkin mm. voimakkaan kaupungistumisen ja väestön ikääntymisen myötä tilanne on muuttunut. Nykyinen kaupunkiympäristö ei aina tarjoa riittävästi helposti saavutettavia tai kiinnostavia ulkoilumahdollisuuksia. Perheiden liikkumismahdollisuuksiin luontoympäristössä tulisi kiinnittää huomiota, koska luontosuhde rakentuu lapsena tapahtuneen sosiaalistumisen ja nuorena syntyneen luontosuhteen kautta. Myös nuoren kaupunkilaissukupolven kiinnostuksen herättäminen ja ylläpitäminen luonnossa ulkoilua kohtaan sekä monien luonnossa liikkumiseen tottuneiden ikäihmisten ulkoilun edellytysten turvaaminen vaativat aktiivisia toimia, jotta kansalaisilla olisi tasavertaiset ulkoilumahdollisuudet hyvässä ympäristössä.” (Neuvonen ym. 2006)

Liikkumiseen vaikuttaa myös turvallisuus. Turvallisuus voi olla joko mitattavaa turvallisuutta, joka määritellään onnettomuuksien tai rikosten määrällä, tai ihmisen oma kokemus turvallisuudesta. Mitattu turvallisuus on lähes kaikkien länsimaisten kaupunkien tilastojen mukaan parantunut eli rikosten ja onnettomuuksien määrä on laskenut. (Kyttä, Kahila 2006, 49) Kuitenkin koettu turvattomuus on lisääntynyt. Suomalaisia tutkimuksia asukkaiden kokeman turvallisuuden määrittämisestä ja fyysisen ympäristön vaikutuksesta turvallisen elinympäristön syntymiseen on vähän. Elinympäristön vaarallisena kokeminen kuitenkin rajoittaa arkiliikkumista, erityisesti naisilla (Keane 1998, 60-74). Pelot rajoittavat myös lasten liikkumista. Suomessa lasten vanhemmat pelkäävät kuitenkin toistaiseksi enemmän liikenteen vaaroja, kuin sosiaalisia uhkia (Kyttä 2003).

Myös ympäristön esteettisyys on liikkumiseen vaikuttava tekijä. Vaikka esteettisyyden käsite koetaan usein 'makuasiana', on ulkomaisissa (Nasar 1998) ja kotimaisissakin (Hentiä, Wiik 2003) tutkimuksissa löydetty yhteneviä kaupungin miellyttävyyttä sääteleviä piirteitä; esimerkiksi luonnonläheisyys, hyvä ylläpito, avoimuus, historiallinen merkitys ja yhteensopivuus olemassa olevaan ympäristöön.

Yhdyskuntarakenteen konkreettisten ominaisuuksien kuten tiiviyden, kattavan katuverkoston ja rakenteen monipuolisuuden lisäksi liikkumisen kannalta merkitystä on siis myös koetulla turvallisuudella ja esteettisellä kokemuksella. Konkreettisiin ominaisuuksiin on suunniteltaessa helpompi vaikuttaa kuin kokemusmaailmaan.

 

Liikunnan ja urheilun ympäristövaikutukset

Erilaiset ympäristömuutokset ja -uhkat ja sitä kautta syntynyt kestävän kehityksen vaatimus koskettaa myös liikuntaa ja urheilua. Liikuntakulttuurin muutos ja -harrastusten kirjon kasvu, välineellistyminen ja kaupallistuminen ovat siirtäneet liikunnan painopistettä ulkona tapahtuvasta 'ekosportista' kohti sisällä harrastettua 'teknosporttia'. Liikuntakulttuurin muutoksia ovat mm. vuodenaikojen vaihtelun loiventaminen liikuntapaikkarakentamisella, liikuntatavaroiden ja matkojen kulutuksen lisääntyminen, liikuntaan liittyvän liikenteen kasvu ja koko ajan laajenevat huippu-urheilun kilpajärjestelyt. (Liikunta valintojen virrassa, 41)

”Perus- ja lähiliikuntapaikkojen rakentaminen, liikunnan lähipalvelut, kimppakyydit harjoituksiin, kevyen liikenteen väylät, liikuntatilojen käytön maksimointi, jokamiehenoikeuksien turvaaminen luontoliikunnassa sekä lähi- ja paikallistasojen kansalaistoiminnan tukeminen ovat esimerkkejä kestävästä liikunnasta.” (Liikunta valintojen virrassa, 42)

Alkuperäinen luonnonympäristö on tärkeä liikuntaympäristö. Sitä on kuitenkin Suomessa jäljellä enää noin 5 % maan kokonaispinta-alasta (Tarasti 1988, 166-168). Luonnonympäristöä muokataan myös liikunnan harrastamista varten, kuten esimerkiksi virkistysverkostoja, laskettelukeskuksia ja golfkenttiä.

Euroopan Neuvoston urheilun peruskirjaan (Recommendation No. R.(92) 13) on Suomen aloitteesta kirjattu tarve kestävän kehityksen esille nostamiseen liikunnassa ja urheilussa. Ko. artikla edellyttää, että liikunta- ja urheilukulttuurin tulee olla sopusoinnussa kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Tämä tarkoittaa luonnon ja ympäristöarvojen huomioonottamista liikunta- ja urheilupaikkoja suunniteltaessa, liikunta- ja urheiluorganisaatioiden kestävän kehityksen mukaisen toiminnan tukemista ja ihmisten tietoisuuden lisäämistä liikunnan ja kestävän kehityksen välisestä suhteesta. (Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu, 301)

Liikuntamuotoja ei voida suoraan jakaa kestäviin ja kestämättömiin. Se mikä jollain alueella koetaan uhkaksi, voi jossain muualla olla mahdollista kestävän kehityksen vaarantumatta. Kestävän kehityksen ja liikuntakulttuurin suhde on paikallisesti ainutkertainen.

 

Lähteet

Cervero, R. (2003). "The Built Enviroment and Travel. Evidence from the United States". EJTIR, no 2.

Ewing, R. et al. (2003). "Relationships between urban sprawl and physical activity, obesity, and morbidity". American Journal of Health Promotion. 18. s.47-57.

Helsingin sanomat 20.1.2007. B6.

Hentilä, H-L. ja Wiik, M. (2003). Kaupunkikuva asukkaiden kokemana. Ympäristöministeriö. Helsinki.

Keane, C. (1998). "Evaluating the influence on fear of crimes as an environmental mobility restrictor on women's routine activities". Environment and Behavior. Vol 30, No 1. s. 60-74

Kotikuja – Liikkumisen valinnat tiiviillä pientaloalueella.

Krizek, K. J. (2003). "Residential Relocation and Changes in Urban Travel. Does Neighbourhood-Scale Urban Form Matter?" Journal of the American Planning Association. Vol 69, No 3. s.265-281.

Kuntaliitto. [WWW] http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;351;536;42780;42782.

Kyttä, M. (2003). Children in Outdoor Contexts. Affordances and Independent Mobility in the Assessment on Environmental Child Friendliness. Teknillinen korkeakoulu. Espoo.

Kyttä, M. ja Kahila, M. (2006). PehmoGIS - elinympäristön koetun laadun kartoittajana. Teknillinen korkeakoulu, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. Espoo.

Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu – yhteiskunnallinen katsaus (1994). Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja. Jyväskylä.

Liikunta valintojen virrassa (2007). Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:13.

Naess, P. (2005). "Residential location affects travel behavior – but how and why? The case of Copenhagen Metropolitan Area". Progress in planning 63. s.167-257.

Nasar, J. L. (1998). The Evaluative Image of City. Sage Publications Inc. California.

Neuvonen, Paronen, Pouta, Sievänen (2006). Harvoin ulkoilevat ja ulkoilua rajoittavat tekijät.

Pelkonen, J. ja Tyrväinen, L. (2005). Kaupunkiviheralueiden koetut arvot ja merkitys asukkaille Länsi-Vantaalla. Helsingin yliopisto, Metsäekologian laitos.

Suomen Liikunta ja Urheilu ry. [WWW] http://www.slu.fi/reilu_peli/ymparistotyo/liikunta_ja_ymparisto/ .

Tarasti, L. (1988). "Liikumme luonnossa – kenen ehdoilla?". Liikunta ja tiede. Vol 25, 4/1988.

Valtakunnallisen diabetesohjelman Dehkon 2D-hanke.

Vilhelmson, B. (1999). "Daily mobility and the use of time for different activities. The case of Sweden". Geojournal 48. s.177-185.

Virta, K. (2000). Missä lapsi liikkuu.